M2HZ - kaupunkitelevisio kaapelissa ja netissä

Anneli Nygren


 

M2HZ on helsinkiläinen vaihtoehtokanava, jossa on mukana useita järjestöjä, vaihtoehtoliikkeitä ja yksittäisiä ihmisiä sekä myös yrityksiä ja kaupungin tahoja. Se lähettää ohjelmaa toisen helsinkiläisen Stadi- tv:n kaapelikanavalla, jonne M2HZ tuottaa viikoittain oman itsenäisen koosteensa.Tuo ohjelmisto julkistetaan tiistaisin ja lauantaisin klo 21 sekä sunnuntaisin klo 14.

Helsingin ulkopuolellakin ohjelmaa voi seurata M2HZn omalta internetsivulta www.m2hz.net Siellä voi tutustua myös kaikkiin vanhoihin ohjelmiin.Ohjelmisto sisältää mm.välähdyksiä kaupunkikulttuurista, kokeilevaa elokuvaa, animaatioita ja yhteiskunnallista keskustelua.  Allekirjoittaneella on mukana mm. Jaanamaija-animaatiosarja (8 osaa) sekä uusi Papsubeibet-animaatio (2 osaa).

Kanavalla valitaan myös kuukausittain Kuukauden Mediataiteilija, jolta nähdään kuukauden aikana henkilöhaastattelu ja neljä keskeistä teosta. Itse olen ollut Kuukauden Mediataiteilija helmikuussa 2009.

Säännölliseltä pohjalta M2HZ on toiminut parisen vuotta. Tätä edelsi mm. kahden viikon kokeilujakso vuonna 2007 sekä lukuisia kokouksia ja työpajoja - ja näitä järjestetään edelleen. Työpajoja on järjestetty mm. nuorten kännykkävideoiden tuottamiseksi - tämä projekti oli taannoin esillä myös TV 2:n nuortenohjelma Summerissa. Muuten materiaali toimitetaan pääsääntöisesti miniDVllä - yhteystiedot löytyvät samaisesta osoitteesta www.m2hz.net.Toinen valtakunnallisen kynnyksen ylittänyt lanseeraus oli M2HZn monikieliset uutiset.

M2HZn aikaisempi "isäntäkanava" oli Dina, ruotsinkielisen ammattikorkeakoulun kanava, joka on toiminut jo vuodesta 2006. Tämän vuoden alusta Dina on lopettanut toimintansa ja liittynyt Stadi-TV:hen, jossa on mukana myös Otaniemen opiskelijoiden perinteinen OUBS-kanava. Ja tietenkin myös StadiTV:n ohjelmistoon voi tutustua netissä. Sinne pääsee M2HZn kautta tai osoitteesta http://stadi.tv

Linkki: Papsubeibet - Anneli Nygren